Laura: Pelissä on tulevien sukupolvien oikeus hyvään elämään

 

Kuva: NASA/Kathryn Hansen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun olin tyttäreni ikäinen, Pohjoisessa jäämeressä oli kesällä kymmenen kertaa Suomen pinta-alan verran enemmän jäätä kuin nyt. Kun tyttäreni on samanikäinen kuin minä nyt, voi olla, että Pohjoinen jäämeri on kesällä sula. Öljyn, hiilen, kaasun ja turpeen polttaminen sekoittaa ilmaston, ja olemme jo sysänneet muutoksen liikkeelle. Tiedämme myös, mitä pitäisi tehdä.

Puhtaat uusiutuvat tavat tuottaa energiaa ja fiksut energiaa säästävät ratkaisut yleistyvät häkellyttävin harppauksin. Usein tuntuu siltä, että päättäjät tajuavat muutokset viimeisten joukossa. Rohkeita tekoja, jotka asettavat päättäjät vastuuseen ilmastolupauksistaan, on monenlaisia.

Ilmastomme ei kestä enää yhtään uutta öljykenttää – öljyä on jo nyt enemmän, kuin mitä voidaan polttaa. Myös Norjan hallitus tietää tämän, mutta silti he ovat päättäneet avata uusia öljykenttiä arktisille merille. Norjalainen nuorten ympäristöjärjestö Natur og Ungdom haastoi Norjan hallituksen oikeuteen yhdessä Greenpeacen kanssa. Kanteen peruste on, että Norjan perustuslaki takaa jokaiselle ihmiselle, myös tuleville sukupolville, oikeuden turvalliseen ja terveelliseen elinympäristöön. Oslon käräjäoikeus antoi ratkaisunsa tammikuussa. Sen mukaan Norjan hallitus on vastuussa elinympäristön säilyttämisestä tuleville sukupolville, mutta ei vastuussa ilmastoa kärventävistä päästöistä, jotka syntyvät, kun Norjan Arktiksella porattu öljy poltetaan jossain muualla. Oikeusoppineet ovat arvostelleet voimakkaasti tätä päätöksen kohtaa, ja järjestöt vetosivat helmikuun alussa korkeimpaan oikeuteen.

 

Fossiilisten polttoaineiden aika on ohi

Planeettamme rajat tulevat vastaan. Uusia öljy- ja kaasukenttiä tai hiilikaivoksia ei tosiaankaan voida enää avata. Jaa ja levitä sanaa.

Julkaissut Greenpeace Suomi 17. marraskuuta 2016

 

Pelissä on tulevien sukupolvien oikeus hyvään elämään. Päättäjien tärkeimpänä tehtävänä pitäisi olla tämän oikeuden varmistaminen, mutta yhä vieläkin monet heidän tekonsa hidastavat välttämätöntä muutosta.

Gaute Eiterjord, Natur og Ungdom-järjestön 22-vuotias johtaja kommentoi asiaa näin:
“Arktiksen kaltaisten uusien alueiden avaaminen öljynporaukselle on suora hyökkäys nuoria ja tulevia sukupolvia vastaan. Yhtenä maailman rikkaimmista maista Norjan pitäisi olla ilmastonmuutoksen vastaisen kamppailun suunnannäyttäjä.”

Norjan ilmasto-oikeudenkäynnin lisäksi nuoret ovat ryhtyneet toimeen eri puolilla maailmaa. Juliana Kelsey ja 20 muuta nuorta haastoivat Yhdysvallat oikeuteen, sillä heille ei yksinkertaisesti käy, että ilmastoa kärventävien polttoaineiden käyttö laitetaan heidän perusoikeuksiensa edelle.

Nämä oikeudenkäynnit ovat osa maailmanlaajuista ilmasto-oikeusjuttujen aaltoa, jossa ihmiset Filippiineiltä Yhdysvaltoihin asettavat päättäjät ja suursaastuttajat vastuuseen ilmastolupauksistaan. Ilmastoa kärventävien fossiilisten polttoaineiden aika on ohi ja puhtaalla uusiutuvalla energialla toimiva tulevaisuus on ulottuvillamme. Jos päättäjät eivät uskalla, meidän on oltava rohkeita.

Laura Meller on Pohjoismaiden Greenpeacen Arktis ja Antarktis -asiantuntija.